tiistai 11. lokakuuta 2016

Neljän juuston pastavuoka



Kun kaapissa on sopivaa pastaa, tölkkitomaatteja sekä erilaisia juustonkannikoita, niistä yhdistämällä tulee maukas pastaruoka tarvitsematta lähteä kauppaan. Smitten Kitchenin taannoisesta päivityksestä inspiroituneena muokkasin reseptiä omiin aineksiin sopivaksi ja näin syntyi päivällinen lähes tyhjästä. Jääkaapissa oli cheddaria, parmesaania, pehmeää vuohenjuustoa sekä sinihomejuustoa. Käyttämäni tuoreet yrtit olivat korianteri ja lehtipersilja.

Tämän pasta-juustovuoan voi nauttia ihan sellaisenaan. Toisaalta, sillä välin kun paistos on uunissa, sen seuraksi ehtisi hyvin paistaa vaikka palasen flank steakia.


Neljän juuston pastavuoka
(tämä määrä riittää 5-6 henkilölle,
alemman kuvan vuokaan on tehty noin puolikas annos)

400-500 g (isokokoista) pastaa (tässä ”gnocchi”)
1 tölkki (400 g) tomaatteja (San Marzano tms)
2 dl 15% ruokakermaa
400-500 g erilaisia juustoja raastettuna ja murusteltuna
suolaa ja mustapippuria
tuoreita yrttejä hienonnettuna
tilkka oliiviöljyä
pari kevätsipulia hienonnettuna

Keitä pasta runsaassa, suolatussa vedessä melkein kypsäksi. Jos pakkauksen mukaan pastaa pitää keittää esim 12 minuuttia, keitä vain 10 minuuttia. Valuta kypsä pasta.

Raasta/murustele yhteen kulhoon juustot ja sekoita hyvin. Vatkaa keskenään tomaatit ja ruokakerma. Sekoita tomaatti-kermaseokseen runsas puolet juustosta ja sen jälkeen pasta. Mausta seos tuoreilla yrteillä sekä suolalla ja mustapippurilla. Voitele uunivuoka oliiviöljyllä ja kaada pastaseos vuokaan. Tasoita pinta ja ripottele päälle loput juustosta.

Paista 250 asteessa 15-20 minuuttia kunnes juusto kuplii ja pastan pinta on kauniin ruskea.
Viimeistele hienonnetulla kevätsipulilla.


Ei kommentteja: