torstai 23. toukokuuta 2024

Pikkuleipiä kevään juhliin

 

Juhlien aikaan kodissa on aina liian vähän kylmäsäilytystilaa. Siksi kannattaa valmistaa tarjolle myös jotain sellaista, joka ei vaadi kylmäsäilytystä – kuten pikkuleipiä, jotka voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen. Tässä muutama hyvä pikkuleipäresepti kevään ja kesän juhliin.

 



Hillopikkuleivät

 

200 g             (puoli pakettia) pakastettua murotaikinaa
noin 1 dl        paksuhkoa hilloa
1 dl                tomusokeria
tilkka vettä

 

Sulata murotaikinalevy ja leikkaa se pitkittäin kahtia. Kauli kumpikin levy hiukan pidemmäksi ja litteäksi, nosta levyt leivinpaperin päälle uunipellille ja levitä murotaikinan keskelle hillovana.

 

 

Kypsennä uunissa 175 asteessa noin 15 minuuttia. Anna hiukan jäähtyä ja leikkaa pötköt pienemmiksi paloiksi. Sekoita pienessä kulhossa tomusokeri ja ihan pikkutilkka vettä tanakaksi tahnaksi, lusikoi seos pursotinpussiin ja koristele pikkuleivät sokerikuorrutteella.


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

 


 

Helpot maapähkinävoipikkuleivät

 

1                    kananmuna
2,5 dl             sokeria
1 tölkki (noin 230 g) sokeroimatonta maapähkinälevitettä
 


Sekoita kulhossa muna ja sokeri tasaiseksi tahnaksi. Lisää maapähkinälevite ja sekoita hyvin. Nosta taikinasta leivinpaperoidulle uunipellille 20 pientä palloa ja litistä ne haarukan avulla. Kypsennä uunissa 175 asteessa 12-15 minuuttia. Anna pikkuleipien jäähtyä vielä kymmenen minuuttia uunista ottamisen jälkeen.
 
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

 


 

Unelmat (piparminttu-unelmat)

 

50 g               huoneenlämpöistä voita
1 dl                kidesokeria
0,5 tl              hirvensarvensuolaa
0,5 dl             rypsiöljyä
(5-10 tippaa  piparminttuaromia)
2 dl                vehnäjauhoa

 

Laita uuni lämpiämään 160 asteeseen.

Mittaa kulhoon huoneenlämpöinen voi sekä sokeri, jonka joukkoon on sekoitettu hirvensarvensuola. Vatkaa ainekset kuohkeaksi vaahdoksi. (Eri merkkiset aromivalmisteet voivat olla hyvinkin eri vahvuisia, joten ne täytyisi aina testata. Mittaa ruokaöljyyn tarvittava määrä makuaromia ja) vatkaa öljy voivaahtoon. Lopuksi lisää jauhot 2-4 erässä ja sekoita huolella.

Taikina on erittäin murenevaa.

Muotoile taikinasta pitkä pötkö. Jos taikina ei pysy riittävästi kasassa, siihen voi varovasti sekoittaa muutaman tipan vettä. Leikkaa taikinapötkö 16-18 yhtä suureen osaan. Pyörittele kevyesti näistä pallot ja asettele väljästi uunipellille leivinpaperin päälle. Näiden palleroiden paino oli noin 19-20 grammaa.

Paista uunin keskitasolla noin 18 minuuttia, jolloin pikkuleipien tulisi olla valmiit ja pinnalta epätasaisesti halkeilleet. Jäähdytä unelmat pellillä.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

 


 

Karpalopikkuleivät

 

180 g             voita
2 dl                ruokosokeria
1                    muna (xl)
0,5 tl              jauhettua vaniljatankoa tai vaniljauutetta
0,25 tl            suolaa
2,5 dl             vehnäjauhoa
3 dl                kaurahiutaleita (Elovena)
150 g             tuoreita karpaloita
1 tl                 raastettua appelsiininkuorta
1,5 dl             karkeasti rouhittuja saksanpähkinöitä
130 g             karkeasti rouhittua valkosuklaata
 

 

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri keskenään vaahdoksi. Lisää vanilja, suola sekä kananmuna ja vatkaa huolella sekaisin. Sekoita keskenään vehnäjauhot sekä kaurahiutaleet ja vatkaa seos vähitellen taikinan joukkoon. Lisää seuraavaksi karpalot ja vatkaa voimakkaasti, jotta osa karpaloista murskaantuu. Lisää lopuksi appelsiininkuori sekä rouhitut pähkinät ja valkosuklaa ja sekoita nämä huolella taikinan joukkoon.

Nostele kahdella lusikalla taikinasta pienehköjä kasoja leivinpaperin päälle uunipellille ja litistä kasoja hiukan. Kypsennä uunissa 175 asteessa noin 20-22 minuuttia. Jäähdytä pikkuleivät ritilän päällä. Annoksesta tulee noin 30 pikkuleipää ja nämä ovat parhaimmillaan vasta aikaisintaan seuraavana päivänä, kun kaikki maut ovat tasaantuneet ja rakenne tiivistynyt.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

 


 

Omar-suklaahippukeksit

 

100 g             pehmeää, huoneenlämpöistä voita
80 g               sokeria
50 g               fariinisokeria
1                    huoneenlämpöinen muna (koko L)
1 rkl              vaniljauutetta
200 g             vehnäjauhoa (käytä vaakaa!)
0,5 tl             ruokasoodaa
0,25 tl           hienoa merisuolaa
15 kpl            Omar -karkkia
100 g             hyvää maitosuklaata

 

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Leikkaa kermakaramellit ja suklaat pieniksi kuutioiksi ja sekoita ne yhteen.

Lusikoi pehmeä voi vatkauskulhoon. Lisää sokerit ja vatkaa seos kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää voivaahtoon muna sekä vaniljauute ja vatkaa voimakkaasti kunnes seos on tasaista. Sekoita yhdessä kulhossa vehnäjauho, ruokasooda sekä suola ja lisää jauhoseos vatkaten kunnes se on juuri ja juuri sekoittunut. Lisää lopuksi karkki-suklaakuutiot ja sekoita ne taikinan joukkoon.

 


Nosta kahdelle uunipellille leivinpaperin päälle väljästi pieniä taikinakekoja. Ruokalusikan kokoinen mittalusikka kukkuroillaan on sopiva, jolloin taikinapallot pysyvät suunnilleen saman kokoisina. Paista keksejä uunin keskitasolla (ylä-alalämpö) noin 9-12 minuuttia kunnes keksien reunat alkavat hiukan ruskistua. Anna keksien olla pellillä paiston jälkeen muutaman minuutin ajan ja nosta ne sitten ritilälle jäähtymään. Jos käytettävissäsi ei ole kahta uunipeltiä, anna pellin jäähtyä kunnolla ennen kuin nostat sille seuraavat taikinanokareet. 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

 


 

Napolilaiset pikkuleivät

 

230 g             voita (huoneenlämpöistä)
250 g             sokeria
1 muna (koko L) + 1 keltuainen (huoneenlämpöisiä)
1 rkl              nestemäistä vaniljauutetta
320 g + 2 rkl vehnäjauhoa
0,5 tl             suolaa
1 tl                leivinjauhetta
30 g pussi     pakastekuivattua mansikkaa (+ punaista elintarvikeväriä)
2 rkl              tummaa kaakaojauhetta (Van Houten)

 

Hienonna pakastekuivatut mansikat yleiskoneen kutterissa ihan hienoksi jauheeksi. Yhdistä vehnäjauho, suola sekä leivinjauhe ja sekoita hyvin. Leikkaa voi pieniksi kuutioiksi vatkauskulhoon ja anna voin lämmetä huoneenlämpöiseksi, jotta se on helpompi vaahdottaa.

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen.

Vatkaa voi (sähkövatkaimella) pehmeäksi. Kaavi tarvittaessa nuolijalla kulhon reunoille roiskunut vaahto takaisin yhteen kasaan. Lisää sokeri kahdessa erässä ja jatka vatkaamista kunnes voivaahto on kuohkeaa ja vaaleaa. Lisää huoneenlämpöiset munat voimakkaasti vatkaten ja heti sen jälkeen vaniljauute. Lisää jauhoseos (320 g) kolmessa erässä koko ajan vatkaten. Kun jauho on sekoittunut, jaa taikina painon mukaan kolmeen kulhoon.

Lisää yhteen kulhoon 2 rkl vehnäjauhoa ja sekoita hyvin.

Lisää toiseen kulhoon pakastekuivatuista mansikoista valmistettu jauhe ja vatkaa se huolella taikinan joukkoon.

Lisää kolmanteen kulhoon tumma kaakaojauhe ja vatkaa se huolella taikinan joukkoon.

 


Ota erivärisistä taikinoista noin 15 gramman suuruisia kasoja ja pyörittele ne palloiksi. Paina yhteen kolme eriväristä palloa ja pyörittele niistä varovasti yksi iso pallo niin etteivät värit kovasti sekoittuisi.

 


Asettele pallot uunipellille leivinpaperin päälle ja litistä pallot noin sentin paksuisiksi. Paista pikkuleipiä noin 12 minuuttia (jotkut uunit tarvitsevat jopa 5 minuuttia lisäaikaa), anna jäähtyä 10 minuuttia pellillä ja siirrä ne sitten ritilälle jäähtymään. Valmiit pikkuleivät ovat sisältä ihanan pehmeitä. Aineksista tulee noin 20 pikkuleipää. 

 


 

Ei kommentteja: