keskiviikko 14. syyskuuta 2022

Päärynä-sinihomejuustopiirakka


Kun syyskuun alussa löysin erään maaseudun ruokatorin kauppiaalta vastapoimittuja kotimaisia pieniä päärynöitä, muistin klassikon viime vuosituhannelta, päärynä-homejuustopiirakan. Ja kun samana viikonloppuna vietettiin kotimaisen ruoan päivää, tämä oli kuin tehty sitä varten. Paitsi että jouduin myöhemmin tekemään piirakan uudelleen, koska valitsin ensimmäiseen versioon väärän homejuuston. Lähikaupassa oli nimittäin vain Aurajuustoa enkä taas yhtään ajatellut että se sinihomejuusto on niin mietoa, että maku katoaa täysin piirakkatäytteeseen. Maistaessaan piirakkaa M kysyi ensimmäisenä: ”mitä tässä piirakassa on?”. Auts! Silloin muistin, miksi meillä syödään pääasiassa ranskalaisia ja italialaisia sinihomejuustoja. Tämä kakkosversio ei siis ole päärynä-aurajuustopiirakka, vaan piirakka joka oikeasti maistuu päärynältä ja sinihomejuustolta.


 

Päärynä-sinihomejuustopiirakka

 

  pohja

150 g  voita
3,5 dl  vehnäjauhoa
0,5 tl  leivinjauhetta
3 rkl  sokeria
ripaus suolaa
1 rkl  kylmää vettä
1  kananmuna
(tai vaihtoehtoisesti voit käyttää valmistaikinaa tai jotain itsetehtyä gluteenitonta)

  täyte

3 - 4  isoa päärynää tai vastaava määrä pieniä kotimaisia päärynöitä
150 g  hyvää sinihomejuustoa, kuten Roquefort Société tai Saint Agur tai Peltola Blue
150 g  creme fraichea
1,5 dl  vispikermaa
2 rkl  sokeria
0,5 tl  jauhettua inkivääriä
2  kananmunaa

  pinnalle

1 dl  karkeasti rouhittuja saksanpähkinöitä
1 dl  sokeria
2 - 3 tl  kylmää vettä

 


Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe, sokeri sekä suola. Valmista pohjataikina nyppimällä voi jauhoseokseen ja lisäämällä sekaan tarvittava määrä kylmää vettä. Lopuksi lisää joukkoon kananmuna ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan tekeytyä jääkaapissa puolisen tuntia.

Kauli taikina leivinpaperin päällä piirakkavuokaan sopivaksi ja painele vuokaan niin että taikina nousee vuoan reunoille asti.

Viipaloi päärynät mandoliinilla 2-3 mm paksuisiksi. Ota erilleen suurimmat viipaleet, jotka asetellaan piirakan pinnalle. Leikkaa loput viipaleet pieniksi kuutioiksi. Riko sinihomejuusto ihan pieniksi muruiksi ja sekoita creme fraichen, vispikerman, sokerin, inkiväärin ja kananmunien kanssa tasaiseksi.

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Levitä ohut kerros homejuustoseosta piirakkataikinan pinnalle vuokaan. Ripottele sen päälle puolet päärynäkuutioista. Lisää vuorotellen homejuustoseosta sekä päärynäkuutioita kunnes koko annos on käytetty. Lopuksi asettele kokonaiset päärynäviipaleet piirakan pinnalle ja laita piirakka paistumaan uunin alimmalle tasolle. Kypsennä piirakkaa 30-40 minuuttia kunnes täyte on hyytynyt ja piirakan reunat alkavat ruskistua.

Jäähdytä valmis piirakka ensin huoneenlämmössä ja lopuksi jääkaapissa yön yli, jolloin täyte kiinteytyy, maut tasaantuvat ja piirakasta tulee helposti leikattava.

Paahda saksanpähkinät sokerin kanssa. Ripottele sokeri tasaisesti paistinpannulle ja kostuta se vedellä roiskien. Kun vesi on imeytynyt sokeriin, laita pannu liedelle ja kuumenna sokeria kunnes se alkaa ruskistua. Älä sekoita sokeria muutoin kuin pannua kallistellen. Kun sokeri on muuttunut kullanruskeaksi, ota pannu pois lämmöltä ja lisää pähkinät. Sekoita pähkinöitä niin että ne ovat kokonaan sokerin peitossa. Kaada pähkinät leivinpaperoidulle lautaselle ja laita jääkaappiin jäähtymään. Paloittele sokeripaahdetut pähkinät pieniksi paloiksi ja ripottele piirakan päälle.

 

4 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

No arvaa, kenellä on ämpärillinen oman pihan päärynöitä kypsymässä ja pari nyssäkkää Saint Aguria jääkaapissa :-D Inkivääriä en olisikaan hoksannut laittaa joukkoon mukaan

Tuplaespresso kirjoitti...

Kotimaisista pikkupäärynöistä tuli nätimpi piirakka, mutta oikean sinihomejuuston kanssa maukkaampi. Onnellinen hän jolla kasvaa omalla pihalla lähes kaikkea muuta paitsi sinihomejuustoa.

Ulla kirjoitti...

Tuli todella maukas piirakka. Täytyy tehdä vielä toinenkin, kun päärynöitä on vielä kourallinen jäljellä :-)

Tuplaespresso kirjoitti...

Oikein maukas näillä korjatuilla aineksilla. Eikä M:nkään tarvinnut enää tästä kakkosversiosta kysyä "mitä tässä on?" :)