torstai 12. lokakuuta 2017

Täytetty myskikurpitsa



Yleensä täytetty kurpitsa tarkoittaa täytettyä kesäkurpitsaa, mutta butternut eli myskikurpitsa on siihen tarkoitukseen vähintään yhtä hyvä, ellei jopa parempikin. Ainakin siinä on paljon enemmän makua. Yhdestä vajaan kilon painoisesta myskikurpitsasta, riisistä ja varttikilosta jauhelihaa tulee juuri sopiva ateria kahdelle.


Täytetty myskikurpitsa (butternut)

1 myskikurpitsa (700-1000 g)
1 dl riisiä
1 lihaliemikuutio
1 rkl voita
1 rkl oliiviöljyä
250 g jauhelihaa
1 sipuli pieninä kuutioina
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 tl suolaa
0,5 tl jauhettua juustokuminaa
0,5 tl jauhettua korianterinsiementä
1 tl kuivattua oreganoa
mustapippuria myllystä
1 tölkki creme fraichea
1 ruukku tuoretta korianteria

Halkaise myskikurpitsa ja kaiva siemenet pois. Aseta puolikkaat uunipellille leivinpaperin päälle leikkauspuoli alaspäin ja peitä kuoripuoli tiukasti alumiinifoliolla. Paahda kurpitsanpuolikkaita uunissa 200 asteessa 60 minuuttia.

Keitä riisi lihaliemessä kypsäksi. Kuumenna pannulla voi ja oliiviöljy ja kuullota siinä sipuli. Lisää jauheliha ja ruskista se. Lisää lopuksi valkosipuli ja hauduta se kypsäksi. Lisää kypsä riisi ja sekoita. Mausta seos suolalla, juustokuminalla, koiranterinsiemenillä, oreganolla sekä mustapippurilla. Sekoita joukkoon vielä 4 rkl creme fraichea sekä kourallinen hienonnettua tuoretta korianteria.

Ota paahdetut kurpitsanpuolikkaat ulos uunista, poista folio ja lusikoi sisusta ulos sen verran että kuoren sisälle jää noin sentin paksuudelta kurpitsaa. Hienonna sisus ja sekoita se jauhelihamassan joukkoon. Täytä kuorenpuolikkaat jauhelihaseoksella ja laita takaisin uuniin noin 20-30 minuutiksi. Kuvassa pinnalla on parmesaaniraastetta, mutta se oli ihan turha lisäys.

Sekoita loppu creme fraiche notkeaksi kastikkeeksi ja lusikoi sitä kurpitsanpuolikkaille. Viimeistele korianterisilpulla.


2 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Loistavaa! Tämä pääsee heti testiin - myskikurpitsa on mun ikisuosikki :) Kiitos!

Tuplaespresso kirjoitti...

Myskikurpitsa on kurpitsoista ihan ykkönen!