Kesään kuuluu myös eri väriset viinimarjat eli herukat. Enimmäkseen näitä marjoja taitaa kulua pitkin vuotta mehun muodossa, mutta nyt, kun on paras herukka-aika, niitä kannattaa käyttää myös leivontaan.
Tässä muutama hyväksi testattu resepti, joihin saa humpsahtamaan ihan hyvän määrän eri värisiä herukoita.
Kirpeä herukka-murupiirakka
pohja
6-7 dl herukoita (mielellään eri värisiä)
Valmista muruseos nyppimällä kaikki ainekset tasaiseksi muruksi ja laita seos jääkaappiin odottamaan. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen ja vuoraa noin 20 x 30 cm uunivuoka leivinpaperilla.
Sekoita keskenään vehnäjauho, leivinjauhe, suola, kardemumma ja vaniljasokeri.
Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmuna ja vatkaa voimakkaasti ettei taikina juoksetu, minkä jälkeen lisää taikinaan creme fraiche. Vatkaa lopuksi jauhoseos taikinan joukkoon ja kaada taikina vuokaan leivinpaperin päälle. Tasoita taikinan pinta ja ripottele sen päälle herukat. Painele herukat taikinaan ja viimeksi levitä muruseos herukoiden päälle tasaiseksi kerrokseksi.
Kypsennä piirakkaa tunnin ajan, josta 50 minuuttia 175 asteessa, minkä jälkeen nosta uunin lämpötila 210 asteeseen ja paista vielä 10 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä ja vetäytyä pari tuntia ennen tarjoilua. Annoksesta tulee noin 12-16 palaa.
Viinimarja-valkosuklaapiirakka
(tästä tulee koko uunipellillinen)
täyte
Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään kuivat aineet ja kääntele ne huolella voivaahdon sekaan. Levitä taikina tasaisesti leivinpaperille uunipellille ja kypsennä 180 asteessa 20-25 minuuttia kunnes pohja on saanut hiukan väriä. Jäähdytä pohja.
Raasta tai rouhi veitsellä valkosuklaa karkeiksi muruiksi. Soseuta 7,5 dl punaherukoita, lisää sokeri ja sekoita hyvin. Lisää punaherukkasoseen joukkoon kokonaiset puna-, viher- ja mustaherukat. Vatkaa munat rikki ja sekoita voimakkaasti vatkaten niiden joukkoon jauho-perunajauhoseos. Kaada herukkasose muna-jauhoseoksen joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos jäähtyneelle piirakkapohjalle ja ripottele viimeksi valkosuklaamurut. Kypsennä täyte uunissa 180 asteessa 30-35 minuuttia. Viimeisten noin 5 minuutin ajaksi voit nostaa uunin lämpötilan 220 asteeseen, jotta valkosuklaa saa hiukan väriä.
Jäähdytä piirakkaa ainakin pari tuntia ennen kuin leikkaat sen palasiksi.
Herukkainen juustokakku uunissa
täyte
Murskaa kaurakeksit ihan pieniksi muruiksi ja sekoita joukkoon hiukan jäähtynyt voisula. Vuoraa 20 x 30 cm uunivuoka leivinpaperilla ja taputtele muruseos tasaisen tiukkaan vuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin puoleksi tunniksi ennen kuin jatkat täytteen valmistuksella.
Vatkaa tuorejuusto kuohkeaksi, lisää joukkoon kondensoitu maito sekä sitruunamehu ja vatkaa tasaiseksi. Lopuksi vatkaa munat huolella seoksen joukkoon. Levitä puolet herukoista tasaisesti keksipohjan päälle ja kaada sitten vuokaan juustomassa. Ripottele loput herukat juustomassan päälle ja laita vuoka uuniin paistumaan 150 asteeseen.
Kypsennä juustokakkua 45-55 minuuttia, minkä jälkeen sammuta uuni, avaa luukku raolleen ja anna kakun jälkikypsyä jäähtyvässä uunissa noin tunnin ajan. Jäähdytä kakku ja laita se jääkaappiin vähintään 6 tunniksi, mieluiten yli yön. Leikkaa juustokakku paloiksi ja tarjoile. Halutessaan koristeeksi voi lisätä sokeroituja herukkaterttuja.







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti