TÄSTÄ VOIT HAKEA RESEPTEJÄ AIHEPIIREITTÄIN

tiistai 12. heinäkuuta 2022

Mallasohukaisia ja skagenröraa


Saaristolaisleivän sukuisen mallaslettutaikinan kehittely saavutti nyt sen pisteen, että reseptin kehtaa julkaista. Kun mallaslettuohjetta ei löytynyt mistään valmiina, oli yrityksen ja erehdyksen kautta pakko tehdä oma resepti. Tai ei mikään ole pakko, mutta kunhan nyt pitää yrittää keksiä jotain uutta.

Toast skagen on siitä mielenkiintoinen annos, että sitä tarjoillaan monen erilaisen leivän päällä ja myös skagenröra on jokaisella tekijällä eri makuinen. Kaikki ne kuitenkin ovat ”toast skageneita”. Kyseinen annos vaikuttaisi löytyvän suunnilleen joka toisen ruokapaikan menusta. Olen saanut aivan loistavan maukkaita toast skageneita, keskinkertaisia ”ihan hyviä” ja toisaalta jopa niin surkean, että reissarinpuolikkaan päälle oli levitetty rahkaa jonka joukossa lillui muutama mikroskooppisen pieni pakastekatkarapu ja päällä hiukan tilliä, mutta suolaa ei lainkaan eikä mitään muutakaan. Kokemus sekin. Siksi onkin välillä kiva yrittää haastaa itsensä tekemään hyvän skagenin. Skagenröran lisäksi myös leipä sen alla on tärkeä. Toisaalta se voi olla vaikka ohukainen.

Lettutaikinan maustaminen maltailla ”saaristolaisletuksi” onnistuu parhaiten leipämaltailla. Mämmimallas on liian hienojakoista jauhoa. Maltaissa on niin voimakas, karvas maku, ettei niitä pidä laittaa liikaa. Taikina tarvitsee makeutta, mitä saadaan pienestä lorauksesta tummaa siirappia. Sitten happamuus, jota taikina saa creme fraichesta ja lopuksi lisätään vielä sopiva määrä suolaa.

Mallaslettujen kanssa toimii hyvin monenlaiset voimakkaat kalamaut, kuten kunnolla maustettu skagenröra, savusilakka, lämmisavulohimousse tai oikeastaan melkein mikä tahansa savukala. Savuahvenen kanssa tämä olisi varmaan ihan huippu!. Meidän skagenröra reseptimme on täällä ja lämminsavulohimousse löytyy täältä.

 


 

Mallasohukaiset

 

3 dl  vehnäjauhoa
0,75 dl  hienonnettuja leipämaltaita
1,5 tl  hienoa merisuolaa
3  kananmunaa koko L
100 g  vähärasvaista creme fraichea
30 g  tummaa siirappia
4 dl  maitoa
1 dl  vissyä
paistamiseen voita

 

Hienonna leipämaltaita huhmaressa tai kutterissa sen verran, että suuri osa jauhautuu jauhoksi mutta mukaan jää myös karkeampaa murua. Sekoita kulhossa jauhetut maltaat, vehnäjauho sekä suola. Lisää kananmunat, creme fraiche sekä siirappi ja sekoita hyvin. Lisää vielä maito sekä vissy, sekoita ja anna taikinan turvota noin tunnin ajan. Sekoittele taikinaa muutaman kerran tällä välillä.
 
 

Paista taikina ohukaisiksi voin kanssa. Sitä mukaa kun paistat niitä, laita tarjoiluvadille ohukaisten väliin aina sopivan kokoinen pala leivinpaperia jotta ne on siitä helpompi nostaa lautasille.

Isot ohukaiset voi laittaa lautasille sellaisenaan, taitella kolmioksi, rullata, tai rypistää, kuten me teimme. Päällä on skagenröraa, pikkelöityä punasipulia, mätiä ja sitruunaa. Taikinasta tulee ainakin kahdeksan ohukaista, joten loput meni jääkaappiin ja nautittiin aamiaiseksi savulohimoussen kanssa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti