TÄSTÄ VOIT HAKEA RESEPTEJÄ AIHEPIIREITTÄIN

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Ajatuksia laskiaispullista ja muista klassikoista





Selailin vanhoja päivityksiä ja mietin pitäisikö, ja jos, niin miten laskiaispulla tänä vuonna pitäisi tehdä, jotta blogi erottuisi joukosta. 
Miten olisi tällainen: 
Gluteeniton ja vähäsuolainen riisikorppu, jossa sokeritonta tomaattimurskaa ja superfood kurkumalla maustettua kookoskermavaahtoa? 


Terveellinen, vegaaninen ja sokeriton laskiaispulla?

Olisiko se riittävän epätrendikästä vai jopa suorastaan epäilyttävän huipputrendikkään terveellistä? Kulttuurista individualismia? Tällä terveellisellä ja innovatiivisella ”leivonnaisellahan” voisi kuitata sekä runebergintortun että laskiaispullan? Varmaan karjalanpiirakankin, jos sille ei olisi ehditty myöntää EU:n APT-tuotesuojaa?



Saksasta kotoisin oleva laskiaispulla tuli Suomeen Ruotsin kautta 1600-luvulla. Perimätiedon mukaan saksalainen, alkujaan ristin muotoinen pulla maustettiin rusinoilla ja korinteilla, paistettiin voissa ja tarjoiltiin maidon kera. Ruotsissa tämä pehmeä vehnäpulla sai halkaisupinnalle kerroksen mantelimassaa. Suomessa kermavaahtorenkaan keskusta täytettiin hillolla, sillä mantelimassa oli silloin ja on edelleen suomalaiselle vähän vieras maku ja hillo on halvempaakin. Anglosaksinen maailma käyttää laskiaisesta nimitystä ”pancake day”, pannukakkupäivä, ja tarjoilut ovat sen mukaisia. Ei pullaa, vaan pannukakkuja.

Vuosien takaisiin laskiaismuistoihin liittyy kiinteästi pulkkamäki ja sen jälkeen hernekeitto, minkä jälkiruokana kaakaojuomaa ja laskiaispullia. Suupielet olivat valkoisina kermavaahdosta ja saattoi sitä joskus eksyä vähän nenänpäähänkin. Kermavaahto korosti hyvin pakkasulkoilun aikaan saamaa poskien punaisuutta. Joskus yritettiin syödä laskiaispulla lusikalla wanhan kansan tapaan: mantelimassapulla lautasella ja sen päälle kuumaa maitoa, mutta se ei mennyt alas, sillä kuuma maito ei ole minun juttuni (eikä silloin vielä mantelimassakaan). En pidä edes maitokahvista, vaikka muuten rakastan kahvia, erityisesti espressoa.

Mutta miksi siis pyörä pitäisi keksiä uudelleen? Miksi pitäisi yrittää korjata jotain sellaista, joka ei ole rikki? Miksi hyväksi havaittuja juttuja täytyy muokata usein täysin tunnistamattomiksi? Miksi korvike, jolla ei ole niin sisällön kuin ulkonäönkään osalta mitään tekemistä esikuvansa kanssa, pitää silti nimetä esikuvansa mukaan? Miksi kaikki syötävä pitäisi arvottaa sen terveellisyyden perusteella? Onko perinteisessä laskiaispullassa jotain vikaa (muuta kuin että siinä on viljaa, gluteenia, laktoosia, sokeria, eläinperäisiä tuotteita, sokeriin säilöttyjä marjoja joiden satokausi ei ole juuri nyt käsillä, manteleita joiden kasvattamiseen kuluu paljon vettä, jne jne jne)?

Laskiaispulla on kehittynyt nykyiseen kuohkean makeaan täydellisyyteensä vuosisatojen luonnollisen tuotekehityksen tuloksena. Tutkimusten mukaan yli 80 % suomalaisista ei ole laktoosi-intolerantikkoja ja 98 % elimistölle gluteenista ei ole mitään haittaa – eli voi huoletta syödä perinteistä laskiaispullaa. Nautitaan siitä. Jos jotain erimielisyyttä pitää asiasta keksiä, voimme väitellä hillopullan ja mantelimassapullan keskinäisestä paremmuudesta tai kuuluuko pullan pinnalle mantelilastuja vai sokeria. Olen kuitenkin ratkaissut asian siten, että minun leipomassani  laskiaispullassa on päällä SEKÄ mantelia ETTÄ sokeria ja sisällä SEKÄ hilloa ETTÄ mantelimassaa. Ja tietysti oikeaa kermavaahtoa. Nam!


2 kommenttia:

  1. Kyllä perinteinen on paras! Muita en ole maistanut/tehnyt, enkä näin teekään. :D Herkullisen näköiset pullat.

    VastaaPoista
  2. Muunlaisia pullia voi syödä koko muun ajan, mutta oikeita laskiaispullia on vain yksi. Ja sitten tietysti ne amerikkalaisten pannukakkujutut...

    VastaaPoista