TÄSTÄ VOIT HAKEA RESEPTEJÄ AIHEPIIREITTÄIN

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Pepino, onko se päärynä vai meloni vai jotain ihan muuta?




Hedelmätiskissä huomioni kiinnittyi hauskan näköisiin raidallisiin hedelmiin, joita en muista koskaan aiemmin maistaneeni. Lapussa hyllyn reunassa luki pepino. Ihan pakko kokeilla mitä niistä saa aikaan, joten tämä on



viikon hedelmä  44/52: pepino eli päärynämeloni



Kotona aloin vimmatusti etsiä tälle hedelmälle reseptejä internetin ihmeellisestä maailmasta. Hakusanalla pepino löysin pääasiassa drinkkireseptejä ja silloin minulle selvisi, että pepino tarkoittaa espanjaksi kurkkua. Kurkkumehudrinkkejähän se olivatkin. Vasta sitten kun googlasin hakusanoilla pepino fruit, alkoi löytyä sitä mitä etsinkin.


Andeilta kotoisin oleva pepino, suomalaisesta päärynämeloni –nimestään huolimatta, ei kuitenkaan ole päärynä eikä meloni, vaan se on lähempää sukua tomaatin, munakoison ja perunan kanssa. Suomenkielisten kuvausten ”virallinen totuus” väittää pepinoa hapottomaksi, englanninkielisissä oppaissa sen yhdeksi perusmauksi mainitaan kuitenkin sour… Ei muuta kuin empiirisen tutkimuksen pariin. Ai niin, älä osta sellaista yksilöä, jossa on ruskea laikku kannan kohdalla. Se hedelmä on silloin jo sisältä pilalla.


Halkaisin yhden pepinon, kuorin sen ja poistin siemenet, vaikka periaatteessa koko hedelmä kuulemma on syötävää. Ravintotaulukoiden mukaan pepino on erittäin kuitupitoinen hedelmä. Aromaattisesta tuoksusta tuli ensimmäisenä mieleen kurkku. Tosi mehukas hedelmäliha muistuttaa rakenteeltaan aika paljon päärynää tai cantaloupemelonia ja maussakin on kurkun lisäksi jotain hiukan cantaloupemaista. Ehkä myös aavistus päärynää ja oikein hyvällä mielikuvituksella myös banaania? Pieni karvaus tuntui jälkimakuna ja happoisuudesta kallistun enemmän englanninkielisten kuvausten kannalle: on siinä pientä happamuutta, makeutta kuitenkin vähemmän kuin cantaloupessa eli vähän vaisu jälkiruokahedelmä, mutta ihan selvää salaattiainesta. Pakasteesta löytyi hullujen päivien kampasimpukoita ja jääkaapista parmankinkkua, joten niitä laitoin salaattiin. Pepinon maku toimi aivan loistavasti kampasimpukan ja ilmakuivatun kinkun kanssa.



Pepino-pastasalaatti ”surf & turf”
(ainekset yhteen annokseen)

salaatti
50 g farfallepastaa
2 siivua ilmakuivattua kinkkua
1 pepino
3 miniluumutomaattia
1 kevätsipuli
2 rkl silputtua ruohosipulia
2 rkl silputtua basilikaa
1 rkl silputtua lehtipersiljaa
kourallinen salaatinlehtiä oman maun mukaan
3 kampasimpukkaa
oliiviöljyä ja voita paistamiseen
kastike
1 rkl oliiviöljyä
2 tl balsamiviinietikkaa
ripaus sokeria
hiukan suolaa ja mustapippuria

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja jäähdytä pasta. Valmista kastike öljystä, balsamicosta ja mausteista. Paista kinkkusiivut pannulla rapeiksi ja laita kuivahtamaan talouspaperin päälle. Leikkaa kevätsipuli ohuiksi viipaleiksi ja lisää joukkoon silputut ruohosipuli, basilika ja lehtipersilja. Huuhtele salaatinlehdet. Kuori pepino, poista siemenet ja leikkaa hedelmä kuutioiksi. Leikkaa tomaatit puolikkaiksi ja rapeat kinkkusiivut pienemmiksi paloiksi.

Kokoa annos lautaselle viittä vaille valmiiksi. Vuoraa lautanen ensin salaatilla ja ripottele sitten kaikkia muita aineksia vuorotellen. Kypsennä viimeksi kampasimpukat, jotka ovat lämmin lisä muuten kylmän salaatin päällä. Kuumenna paistinpannu melko kuumaksi ja laita pannulle oliiviöljyä sekä voita sen verran, että paistinpannun koko pohja peittyy reilusti kuumaan rasvaan. Asettele kampasimpukat pannulle siten, että ne eivät kosketa toisiaan. Kun kampasimpukka laitetaan pannulle, pitää heti kuulua oikea paistamisen sihinä. Anna paistua noin 1,5 minuuttia ja käännä ne sitten atuloiden kanssa. Kypsennä myös toiselta puolen samat 1,5 minuuttia. Sopivasti kypsennetty kampasimpukka on paistopinnoiltaan kauniin ruskea, sivuiltaan muuttunut hiukan saman näköiseksi kuin keitetyn kananmunan valkuainen, mutta sisäpuolelta simpukan tulee vielä olla läpikuultava. Rouhi simpukoille hiukan suolaa ja asettele ne salaatin päällimmäiseksi. Pirskottele salaatille lopuksi kastiketta..



4 kommenttia:

  1. Olen tainnut noita joskus täällä nähnyt mutta enpäs olekaan kokeillut.Herkullinen annos:)

    VastaaPoista
  2. Pepino oli niin mielenkiintoinen uusi tuttavuus, että kokeilu ei varmaankaan jää tähän :)

    Tänä vuonna on tullutkin maistetuksi yhtä jos toista enemmän tai vähemmän eksoottista hedelmää, kun alkuvuodesta päätin ottaa "viikon hedelmä" -projektin ja kokeilla mahdollisimman montaa erilaista hedelmää ja marjaa.

    VastaaPoista
  3. Hei vautsi, söin näitä pepinoita Chilessä asuessani sikäläisessä kesässä lähes päivittäin, yleensä sellaisenaan tai muiden hedelmien kanssa sekaisin. Mutta tässäpä mainio muistutus että niitä saa täältäkin ja voi yhdistää vaikka mihin! Maku on kerrassaan hassu, juurikin aika kurkkumainen meloni ;)

    VastaaPoista
  4. Joo, kyllä täältäkin saa kaikenlaisia eksoottisia hedelmiä, mutta maku ei välttämättä ole ihan sama kuin jossain muualla maailmalla paikan päällä tuoreeltaan syötynä ;)

    VastaaPoista