Portugalista takaisin Suomen arkeen

Lentokoneateria on, paitsi kevyt apu suurimpaan nälkään, myös laskeutumista loman tai muun mukavan reissun jälkeiseen arkeen. Paluu ulkomaisten lihapatojen (tai millaista ruokaa kukin sitten arvostaakin) äärestä takaisin arkiseen ruokailuun, työpaikkaruokaan, kouluruokaan, eineksiin, itse tehtyyn kotiruokaan, kuka mihinkin. Tämä oli bisnesluokan tarjoilua, ei huonoa, mutta ei nyt niin erityisen mieleenpainuvaakaan. Jälkiruoka vasemmalla ylhäällä oli ehkä eniten mainitsemisen arvoinen annos, kastanjavanukasta ja aniksella maustettua kermaista jugurttivaahtoa.

Sitten kun tullessa kotiin Suomeen jääkaapissa ei ole juuri muuta kuin valo, on pakko käydä kaupassa. Kulttuurishokki iskee kassalla miettiessä, mitä kaikkea samalla hinnalla olisi saanut Portugalissa. Oi kallis Suomenmaa…

Mitä makuja sitten kaipasi ollessaan poissa Suomesta?

Rukiin makua? Muutamassa kuukaudessa ei vielä ehtinyt muodostua kovin suurta ruisvajausta. Toisaalta pääsiäiseksi olisi voinut tehdä mämmiä, mutta ei ehkä kuitenkaan kahta ruokailijaa varten. Salmiakkia? Olenkohan minä edes oikea suomalainen, kun en himoitse salmiakkia koskaan eikä missään? Kyllä minä sitä syön jos tarjotaan, mutta enpä muista koska olisin itse ostanut. Lihapullia ja HooKoon sinistä? No ei ainakaan niitä. Vaikka kuinka yritän miettiä, en kaivannut siellä mitään erityisiä suomalaismakuja.  *edit* Mies tuossa aamiaista tehdessään ilmoitti ykskantaan, että jonkun pitäisi alkaa markkinoida Portugaliin suomalaista palvikinkkua :) Sitä kuulemma oli ikävä näinä kuukausina.

Ruoka-aineista piti tietysti muistaa että – toisin kuin Suomessa – portugalilaisissa raaoissa kananmunissa on mahdollinen salmonellavaara, joten niiden käsittelyssä piti aina olla vähän tarkempi, mutta ei se ollut ongelma. Paitsi ettei voinut laittaa pasta carbonaraa kun siihen tarvitaan raakaa keltuaista. Muutenhan portugalilaiset kananmunat ovat aivan huippuluokkaa niin maultaan kuin väriltäänkin. Kaikissa ruoka-aineissa oli myös nimenomaan Portugalille tyypillinen, maaperästä lähtöisin oleva ominaismaku, maitotuotteissa, munissa, kasviksissa, marjoissa. Kuten kaikkialla maailmassa on omansa. Joskaan muutaman viikon oleskelun jälkeen paikallismakua ei enää huomaa.

Portugalilaisten ruokakauppojen valikoimaa jäin kaipaamaan paljonkin, erityisesti liha- ja kalatiskejä. Kaikkein pienimmissäkin kaupoissa oli palveleva liha- ja kalatiski, mutta ei eineksiä. Pakasteita kyllä, mutta ei mikrossa lämmitettäviä valmisaterioita. Jos Portugalissa haluat syödä, valmistat itse ruokasi tai menet ravintolaan.

Monissa ruokablogeissa katsotaan eineksiä halveksivasti nenänvartta pitkin. Nehän ovat roskaruokaa uusavuttomille keittiöblondeille, ravintoasioista mitään ymmärtämättömille moukille tai muuten vain saamattomille? Vai ovatko? Täytyy ymmärtää että ruoka ja sen valmistaminen ei todellakaan kiinnosta kaikkia. Sen kokkaaminen tai lämmittäminen on joissain perheessä pakkopullaa joka vie aikaa muilta harrastuksilta ja monelle onkin pääasia vain se, että ruokaa on riittävästi. Epätrendikkäässä keittiössä ei kovin usein nähdä eineksiä, mutta joskus kuitenkin. Kaksi on ylitse muiden: Apetitin pakastepinaattikeitto, josta on todettu että omatekoisesta ei saa yhtään sen parempaa joten miksi nähdä vaivaa. Ja toisena Saarioisten perinteinen maksalaatikko, jota lämmitetään pienen voinokareen kanssa paistinpannulla aika ajoin kun oikea ruoanlaitto laiskottaa. Itse asiassa, kun on ollut kolme kuukautta ilman maksalaatikkoa, sitä oli ihan pakko käydä hakemassa naapurikaupasta ja lämmittää kotiintuloateriaksi. Nam!

Vapuksi yritetään keksiä taas jotain itse tehtyä ruokaa.

Saarioisten perinteinen maksalaatikko :-)