TÄSTÄ VOIT HAKEA RESEPTEJÄ AIHEPIIREITTÄIN

sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Omenalumi - apple snow


Ilmatieteen laitoksen mukaan kaikkialla Suomessa on nyt vähintään 10 senttimetrin lumikerros. Jotkut tykkää, jotkut ei. Jos kuitenkin tuntuu siltä että ulkona ei vieläkään ole riittävästi lunta, tarjoillaan sitä jälkiruokakulhosta. Omenalumi yhdistetään omenasoseesta, valkuaisvaahdosta ja kermavaahdosta. Jotta lopputulos ei olisi liian juotavan tuntuista, jälkiruoka saa rakennetta pannulla paistetusta muruseoksesta.

 

Omenalumi

 

750 g  omenoita (mielellään melko happamia)
1 tl  sitruunamehua
100 g  sokeria
 
2 rkl  voita
2 rkl  sokeria
2 rkl  kaurahiutaleita
2 rkl  vehnäjauhoa

2  munanvalkuaista

2 rkl  sokeria
( ¼ tl  viinikiveä)

1 dl  vispikermaa

 

Kuori omenat ja poista siemenkodat. Laita omenat pieninä paloina kattilaan yhdessä sokerin ja sitruunamehun kanssa ja hauduta noin 15 minuuttia kunnes omenat ovat täysin pehmeitä. Soseuta omenat sauvasekoittimella ja jäähdytä sose jääkaappilämpötilaan.

Valmista muruseos. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata voi paistinpannulla ja lisää kuiva-aineet. Kuumenna ja sekoittele koko ajan kunnes seos ruskistuu. Kaada ruskistunut seos heti lautaselle jäähtymään. Sokeri jatkaa ruskistumistaan vielä jonkin aikaa joten, jos murut pääsivät vähän kärähtämään, tee ne uudelleen. Rouhi jäähtynyt muruseos huhmaressa suunnilleen tasakokoiseksi ”soraksi”.

Erottele kananmunista valkuaiset ja vatkaa ne vaahdoksi. Kun vaahto alkaa olla melko kiinteää, lisää sokeri (sekä viinikivi) ja jatka vatkaamista kovaksi vaahdoksi. Vatkaa sen jälkeen kerma vaahdoksi eri astiassa. Mittaa isompaan kulhoon kaksi kolmannesta omenasoseesta ja kääntele soseen joukkoon ensin kermavaahto ja sitten valkuaisvaahto. Laita vaahtoseos jääkaappiin noin tunniksi ennen tarjoilua.

Ripottele jälkiruokamaljojen pohjalle muruseosta (”hiekkaa”)

Lusikoi murujen päälle hiukan omenasosetta (”räntäsohjo”)

Lusikoi maljat täyteen omenalunta (”lumi”)

Ja sitten talkkari käy vielä ripottelemassa lumen päälle vähän soraa.

 
 
Siinäpä Suomen talvi tiivistettynä…

perjantai 28. tammikuuta 2022

Patates lemonates - kreikkalaiset sitruunaperunat


Sitruunaperunat, patates lemonates, on klassikko ja sen sanotaan olevan yksi suosituimmista lisukkeista kreikkalaisessa keittiössä. Näihin käytetään yleensä isoja, jauhoisia perunoita, jotka leikataan lohkoiksi, mutta kannattaa joskus kesällä kokeilla valmistaa näitä myös pienistä, kokonaisista varhaisperunoista.


 

Patates lemonates

5  kohtalaisen kokoista jauhoista perunaa

1-2  hienonnettua valkosipulinkynttä
1 dl  oliiviöljyä
1 dl  vettä
2-3 tl  kuivattua oreganoa
yhden sitruunan mehu
hienoa merisuolaa
mustapippuria myllystä
 

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Leikkaa perunat lohkoiksi. Sopiva koko on 6 lohkoa yhdestä perunasta. Liian ohuista lohkoista tulee muusia, liian paksut jäävät koviksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Levitä valkosipuli teräksisen uunivuoan pohjalle ja perunalohkot päälle. Ripottele perunoiden pinnalle suolaa, mustapippuria myllystä sekä kuivattua oreganoa ja sekoittele käsin kunnes kaikki lohkot on maustettu. Sekoita keskenään öljy, vesi sekä sitruunamehu ja kaada tätä perunoiden päälle ja sekoita. Lohkojen ei pidä uida liemessä ja nestettä voi lisätä myöhemmin jos tarvitsee. Laita vuoka uuniin ja ajastimeen 40 minuuttia.

Kun ajastin 40 minuutin kuluttua piippaa, ota vuoka uunista ja kääntele perunalohkoja siten että ne paahtuvat tasaisesti toiseltakin puolelta. Tässä vaiheessa voi lisätä nestettä ja ripotella pinnalle hiukan lisää oreganoa. Sitten vuoka takaisin uuniin jälleen 40-50 minuutiksi,  minkä jälkeen perunoiden pitäisi olla valmiita, sisus on pehmeä ja pinta ihanan rapea.

Sitruunaperunat voi tarjoilla oikeastaan ihan minkä tahansa kanssa. Kreikassa se voi olla yhtä hyvin lihaa tai kalaa. Salaattikaverina näille tietysti klassikko, kreikkalainen maalaissalaatti eli horiatiki.