Tuorepastaa vol.4 (prkl!)

Kun tuorepastataikinan valmistus epäonnistuu jo kolmannen kerran, sitä joko heittää pastakoneen päin seinää - tai päättää syöttää perheelle joka päivä tuorepastaa vaikka vuoden ajan kunnes löytää sellaisen reseptin, jolla pastataikinan teko onnistuu joka kerta.

Ensimmäinen epäonnistunut taikina jäi liian kuivaksi, toiseen vaihdoin reseptiä ja tällä kertaa pastasta tuli aivan liian kosteaa. Kolmas pasta syntyi sellaisella ohjeella, joka sisälsi myös hiukan oliiviöljyä, ja se jäi taas hiukan liian kuivaksi eikä suostunut tulemaan pastamankelin läpi kuin murusina… Aika turhauttavaa, varsinkin kun katsoo netin videoilta, miten tosi helppoa tuorepastaa onkaan valmistaa kotona. Toisaalta jauhot ovat erilaisia, joku käyttää pelkkää durumia, joku pelkkää ”nollanollaa”, joku näiden ja tavallisen vehnäjauhon sekoitusta. Suomessa kasvanut vehnäkin on eri laatuista kuin italialainen. Jollain on reseptissään pelkkiä keltuaisia, jollain pelkkiä kokonaisia munia jne. Seliseli.

Se on se näppituntuma. Reseptistä ei ole paljoa iloa, jos omat näpit eivät kerro taikinan sopivaa koostumusta ja se tulee vasta kokemuksen myötä. Siispä päätin, että meillä syödään kotitekoista pastaa niin kauan kunnes opin tekemään sen kunnolla. Italiassakin ”il primo”, aterian ensimmäinen varsinainen ruokalaji, on useimmiten lautasellinen pastaa, joten ei se nyt niin kauheaa voi olla syödä sitä (melkein) joka päivä. Eihän?

Vaihdoin siis taas reseptiä ja tein taikinan tällä kertaa ”100+1” –perusreseptillä ja Kenwoodin yleiskoneen kutteriosalla. Nyt aloin ymmärtää, mitä aiemmissa yrityksissä oli mennyt pieleen, sillä varmaan ne edellisetkin reseptit ovat ihan toimivia, kunhan kokki itse ei tunaroi. Se näppituntuma, yrityksen ja erehdyksen kautta.

Tuorepasta

200 g ”00” vehnäjauhoa (meillä Vääksyn myllyn jauhoja)

2 munaa, koko L

ripaus (vajaa 0,5 tl) hienoa suolaa

Kaada jauhot ja suola kutterin kulhoon. Lisää jauhojen joukkoon munat koneen koko ajan käydessä, jolloin taikinasta tulisi muodostua kostean hiekan tapaista murua. Kutterin täytyy käydä riittävän kauan, osittain myös pulssitoiminnolla, jotta ainekset sekoittuvat kunnolla. Kun taikinamurut eivät enää ole irtohiekkaa, vaan alkavat taas takertua toisiinsa, kaada taikina puhtaalle pöydälle ja ala vaivata siitä kiinteää taikinaa. 

Netistä löytyy hyviä videoita siitä miten tämä tehdään, esimerkiksi hakusanoilla pasta ja Antonio Carluccio. Mikäli pasta tuntuu liian kostealta (mikä tässä reseptissä on epätodennäköistä), siihen voi pöläyttää tupsauksen lisää jauhoa ja jos se ei vaivaannu kunnolla, siihen voi varovasti suihkauttaa hiukan vettä suihkepullosta. Veden lisääminen pastataikinaan tuntuu kuitenkin olevan yhtä herkkää kuin veden lisääminen tomusokerikuorrutteeseen: tippa vettä on sopiva määrä, mutta kaksi tippaa jo aivan liikaa. 

Kun pastataikinasta on muodostunut tiivis, mutta joustava pallo, se kääritään tuorekelmuun ja laitetaan jääkaappiin tekeytymään vähintään tunniksi. Carluccio suosittelee tekemään taikinan jo edellisenä päivänä, ja että pastataikina säilyy jääkaapissa muutamia päiviä joten sen voi valmistaa paljonkin etukäteen.

Kun täydellinen pastataikina on saanut levätä jääkaapissa tarvittavan ajan, sitä ryhdytään kaulimaan ohuemmaksi. 

Leikkaa taikinapallo neljään osaan taikinalastalla, ota yksi pala käsittelyyn ja kääräise loput kolme palaa takaisin kelmuun. Ripottele työtasolle hiukan jauhoja, jauhota taikinapala, kauli pala pitkäksi ja litteäksi ensin kaulimella, minkä jälkeen taita pastalevy kolminkerroin, litistä vielä vähän ja ohjaa se pastamankelin läpi suurimmalla asetuksella siten että taitteet jäävät sivuille. 

Jatka laminointia (=taittamista) ja pastan ohentamista aina vain pienemmällä ja pienemmällä asetuksella kunnes sinulla on ohut, pitkä ja silkinsileä pastalevy. 

Kenwoodissani ei ole muuta kuin tavallinen pastamankeli, joten taittelin levyt ja leikkasin niistä käsin pappardelle –muodon eli runsaan sentin levyistä pastasuikaletta. Lopuksi valmis pasta jauhotetaan kevyesti etteivät palat takerru toisiinsa.

Jauhojen laatu sekä pastan paksuus määrittävät pastan oikean keittoajan. Joissain ohjeissa annetaan keittoajaksi yksi minuutti, enintään puolitoista. Tämä täytyy kokeilla jokaisen pastareseptin kanssa erikseen. 

Kuvassa on pastankeittotesti puolen minuutin välein, 1 – 1,5 – 2 ja 2,5 minuuttia, joista kaksi ja puoli minuuttia oli tälle kotimaiselle jauholaadulle ja pastan paksuudelle sopiva.

No vieläkö tarvitsee harjoitella pastataikinan tekoa? Tämän kokeilun tulos oli ”ihan hyvä”, mutta ei vielä täydellinen, joten harjoittelu jatkuu. Tosin ei ehkä ihan joka päivä, mutta jos vaikka kerran viikossa? Kyllä minä tämän vielä opin.