TÄSTÄ VOIT HAKEA RESEPTEJÄ AIHEPIIREITTÄIN

tiistai 5. joulukuuta 2017

5-vuotissynttärit ja arvonnan voittajat



Noniin. Viisi vuotta ja lukemattomia keittiötunteja.

Näiden blogivuosien aikana olemme epätrendikkäästi kokanneet oman maun mukaan välittämättä siitä mistä päin milloinkin tuulee. Muotidieetit eivät heiluttele reseptejämme eikä kaapeista juurikaan löydy korvikelisäaineita, joilla tontonton-ruoka liimataan kokoon. Vaikka ”muut kiireet” ovat verottaneet tämän vuoden ajankäyttöä ja päivitysten määrää, lukijamäärät ovat pysyneet ennallaan ja jopa hiukan kasvaneet. Monet tuttavat kertovat, että googlettaa melkein mitä tahansa reseptiä, ”epätrendikäs” pompsahtaa esiin viimeistään kolmannella hakulehdellä. Noh, osittain siihen saattaa olla syynä myös googlen omat algoritmit… Kiva kuitenkin, jos olemme voineet auttaa keksimään mitä ruokaa taas tänäänkin valmistaisi.

Vähän surettaa, että ”top100 ruokablogit” loppuu vuoden vaihteessa. Sieltä oli kiva käydä poimimassa mielenkiintoisia juttuja. Mutta aikansa kutakin eli suurkiitos Ankerias Vipuselle, joka jaksoi pyörittää sitä näinkin kauan. Mekin jäämme nyt ”kodittomiksi”, mutta ehkä googlen kautta meidät edelleen löydetään yhtä hyvin kuin ennenkin. Topsatasen korvikkeeksi kokosin mielenkiintoisimmat blogit ja ruokalehdet, ja tein niistä meille oman hakemiston osoitteeseen ruokablogiarkisto.blogspot.fi  Voi olla että listasta puuttuu vielä joitain ruokablogeja, mutta lisäämme niitä sitä mukaa kun katsomme tarpeelliseksi.


Kaikkina näinä vuosina epätrendikkään ruokablogin kestosuosikkeja ovat olleet
jonka katsojamäärät ovat ihan omalla kymmentuhatluvullaan.

Lähellä, mutta silti kaukana seuraavat

Vähän vielä kauempana, mutta erittäin suosittuja ovat olleet myös

Kalaruokien luetuimpiin kuuluvat niinikään
            Merikrotti on maukas kala
               Grillattua hummeria Henri Alenin tapaan

Liharuokien muut katsotuimmat ovat
      Kana-riisilaatikko
         Poronkäristys
               Pehmeää possua ja rapsakkaa kamaraa
                  Karitsanpotkat uunissa
                     Viiriäisiä lautasella

Kasvisruokien, leivonnaisten ja jälkiruokien parhaita paloja viiden vuoden aikana ovat olleet
            Perunasta Pommes Dauphine
               Voihan taateli
                  Pannacotta
                     Briossisämpylät
                        Pretzels & pretzeldogs
                           Maustetut marengit
                              Raparperi-mansikkakiisseli
                                 Britakakku


Ja viimeksi, mutta ei vähäisimpänä ne arvonnan voittajat. Kommenttikenttään tuli 10 vastausta ja blogin sähköpostiin 5 vastausta, joiden kaikkien kesken arvonta suoritettiin:

Mukikakku- ja kasviskoristelukirjat lähtevät kommentille
hamalainentm@gmail.com

Mathias Dahlgrenin ja Jaakko Nuutilan keittokirjat lähtevät kommentille
rakkauttajamaanantimia@gmail.com

Onnittelut voittajille. Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti ja paketit lähtevät postissa heti kun oikea toimitusosoite on varmistettu.

Jatketaan kokkaamista nyt, jouluna ja ensi vuonnakin.
t. M & Tuplaespresso


3 kommenttia:

  1. Täällä voittajan on helppo hymyillä! 😃 Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Upeaa! Onnea onnea onnea vielä - kovasti myöhässä, mutta sitäkin enemmän. Hieno suoritus!

    VastaaPoista
  3. Yritetään jaksaa jatkaa vielä monta vuotta :)

    VastaaPoista