TÄSTÄ VOIT HAKEA RESEPTEJÄ AIHEPIIREITTÄIN

perjantai 31. lokakuuta 2014

Uuniahvenet


Ahven on Suomen paras ja maukkain kala. Tämä ruoka vaatii jonkin verran esiaskartelua, mutta on erinomainen tapa tarjota ahvenia isommallekin joukolle niin, että kaikki varmasti saavat kalansa yhtaikaa ja lämpiminä. Täysin ruodottomana tämä on lasten (ja miksei myös aikuisten) suosikkiruokaa. Reseptin määristä syö 3-4 ruokailijaa.


Uuniahvenet

500 g             ahvenfileitä
2                    munaa
                      suolaa
                      valkopippuria
                      vehnäjauhoja
                      korppujauhoja
                      voita
2 nippua        tilliä
2-3 dl            kermaa
                      (sitruunaa)

Tee fileisiin v-viilto ja poista näin viimeisetkin ruodot (tämä toimii sekä kuhassa että ahvenessa). Silppua tilli. Laita korppujauhot lautaselle ja mausta ne suolalla ja valkopippurilla. Laita omille lautasilleen myös vehnäjauhot ja vatkatut kananmunat. Leivitä ahvenfileet painelemalla ne ensin vehnäjauhoihin, sitten kasta ne munaan ja lopuksi kierittele korppujauho-mausteseoksessa. Laita lautaselle ja leivitä samalla tavalla kaikki fileet.

Paista leivitetyt ahvenfileet voissa paistinpannulla kullanruskeiksi, lado sopivan kokoiseen uunivuokaan ja ripottele joukkoon reilusti silputtua tilliä. Kaada vuokaan kermaa niin, että kalat lähes peittyvät ja laita vuoka 200-asteiseen uuniin puoleksi tunniksi.

Ahvenet voi paistaa ja latoa vuokaan valmiiksi ja kun ruokailun aika lähestyy, tarvitsee vain lisätä kerma ja laittaa vuoka uuniin. Silloin paistoaikaa voi vähän lisätä. Halutessasi voit puristaa muutaman tipan sitruunamehua annokseesi. Perunamuhennos on erinomainen pari tälle ja maustekurkku sopiva lisäke.



torstai 30. lokakuuta 2014

Halloween: sammakonkutupiirakkaa ja apinan aivoja



Tein Halloweenmenun jälkiruoan sitruuna-marenkipiirakan reseptillä, mutta sitruunan sijasta käytin täytteen makuaineena granaattiomenaa, joka yhdessä passionhedelmän siemenien kanssa antaa piirakalle rakennetta ja purutuntumaa, passionhedelmä myös sopivaa kirpeyttä. Resepti on pieneen, 17 cm piirakkavuokaan.  Halkaisijaltaan 28-senttiseen vuokaan menee kolminkertainen määrä täytettä ja taikinaa.




Sammakonkutupiirakkaa ja apinan aivoja
(6 palaa)

200 g valmista (kaura)murotaikinaa (saa sen taikinan tehdä itsekin…)
täyte
2 dl granaattiomenamehua
0,5 dl sokeria
3 rkl maissitärkkelystä
3 munankeltuaista
1 rkl huoneenlämpöistä voita
1 granaattiomenan siemenet ja mehu (noin 2 dl)
pinnalle
3 valkuaista
2 dl erikoishienoa sokeria
3 passionhedelmää (kypsää ja ryppyistä)

Kauli murotaikina ohueksi levyksi ja painele se piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Laita taikinan päälle leivinpaperi ja sen päälle paistopavut. Kypsennä piirakkapohjaa 200 asteessa noin 20 minuuttia, poista paistopavut ja anna pohjan jäähtyä.

Kaada kasariin granaattiomenamehu, sokeri sekä munankeltuaiset. Sekoita maissitärkkelys tilkkaseen mehua ja lisää kattilaan. Halkaise yksi granaattiomena ja ota siitä talteen mehu ja siemenet (ohje täällä). Ota voi huoneenlämpöön odottamaan. 

Kuumenna kiisseliaineksia kasarissa miedolla lämmöllä koko ajan vatkaten. Kun seos osoittaa saostumisen merkkejä, vatkaa voimakkaasti ja ota kiisseli pois lämmöltä vähän ennen kuin keltuaiset kokkeloituvat. Lisää voi ja vatkaa seosta kunnes voi on sulanut ja kiisseli on kiiltävää. Lisää viimeksi granaattiomenan siemenet, sekoita ne kiisseliin ja anna kiisselin jäähtyä. Kaada jäähtynyt kiisseli torttupohjalle ja viilennä jääkaapissa vähintään muutaman tunnin ajan.

Valmista sveitsiläinen marenki. Laita valkuaiset kulhoon ja sen alle sopivan kokoinen kattila, jonka pohjalla on hiukan vettä. Vesi ei saa ulottua kulhon pohjaan asti, kun kulho on nostettu kattilan päälle. Vatkaa valkuaiset sokerin kanssa tanakaksi, kiiltäväksi vaahdoksi poreilevan vesihaudekattilan päällä. Lämpö kypsyttää valkuaisen.

Nosta piirakan keskelle ensin pieni keko marenkia. Lusikoi loppu marenki pursotinpussiin ja leikkaa pussin kärkeen 3-4 mm reikä. Pursota marenkikeon päälle tippaleivän näköistä syheröä (”apinan aivot”). Halkaise passionhedelmät ja lusikoi niiden sisältö marenkikasan ympärille. Pursota vielä piirakan ympärille hiukan lisää marenkia. Viimeistele paahtamalla marengin pinta kaasupolttimella.


keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Halloween: mustia matoja ja punaista toukkakastiketta



Mustaa pastaa ja punaista rapukastiketta, menee ihan madoista ja toukista. Lisäksi vähän ”slaimia” eli muutama viipale kypsää avokadoa, niin halloweenin pääruoka on valmis.

Alkuruoka 28.10. päivityksessä ja jälkiruoka 30.10.


Mustaa pastaa ja punaista rapukastiketta
(neljälle)

3 l vettä
3 rkl suolaa
250 g mustaa pastaa (linguini, spagetti tms)
kastike
2 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
3 dl valkoviiniä
2 rkl tomaattipyreetä
2 tl ruokokidesokeria
0,5 dl sweet chili –kastiketta
2 tl srirachaa
400 g tilliliemeen säilöttyjä ravunpyrstöjä
0,5 dl tillisilppua
pastan päälle
1 kypsä avokado (saa olla melkein ylikypsä)
1 limetti

Laita vesi kiehumaan isoon kattilaan ja sekoita joukkoon suola.

Laita ravunpyrstöt valumaan siivilään. Kuumenna kasarissa voi ja oliiviöljy ja kuullota siinä pieneksi leikattu sipuli ja valkosipulinkynnet. Lisää valkoviini ja keitä kastiketta kunnes neste on haihtunut noin puoleen. Lisää tomaattipyree, sokeri, sweet chili sekä sriracha ja sekoita hyvin.

Lisää musta pasta kiehuvaan suolaveteen ja keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Sillä välin kun pasta kiehuu, keittele kastiketta miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Leikkaa tässä vaiheessa myös avokado viipaleiksi ja valele viipaleet limettimehulla. Kun pastan valmistumiseen on 2 minuuttia, lisää kastikkeen joukkoon valutetut ravunpyrstöt sekä tilli ja sammuta keittolevy. Kun pasta on valmista ja valutettu, ravunpyrstöt ovat lämmenneet ja ruoka on valmista annosteltavaksi lautasille.


tiistai 28. lokakuuta 2014

Halloween: noidan käsi lautasella - Varoitus! Kuvat saattavat järkyttää herkimpiä lukijoita!



Amerikkalainen halloween on viime vuosikymmenten aikana hiljalleen ujuttautunut suomalaistenkin juhlaperinteeseen. Pyhäinpäivän hartaat hautakynttilät ovat osin vaihtuneet kummituskarnevaaliksi, josta löytävät juhlan aihetta niin lapset kuin aikuiset. Päivän aterian tulee tietysti noudattaa kauhukabinetin juhlateemaa. Menu voisi olla vaikkapa tällainen:

alkuruoka

noidan käsi lautasella

pääruoka

mustia matoja, punaista toukkakastiketta ja vihreää slaimia

jälkiruoka

sammakonkutupiirakkaa ja apinan aivoja


Aloitetaan alkuruoasta. Sitä varten täytyy ensin valmistaa noidansormet, joita tarvitaan 5 kpl jokaiseen annokseen. Ne tehdään grissinitaikinasta ja kynsinä käytetään kuorellisia manteleita. Värjäsin taikinan vihreällä elintarvikevärillä (klorofylli). Grissinien lisäksi alkuruokaan tulee tartarpihvi.



Vihreät grissinit eli noidansormet
(noin 30 sormea)

1,5 dl lämmintä vettä
2 tl (1/2 pss) kuivahiivaa
vihreää elintarvikeväriä
4 dl vehnäjauhoa
30 g juustoraastetta
1 tl hienoa merisuolaa
3 rkl oliiviöljyä
1 tl kuivattua oreganoa
oliiviöljyä
hienoa merisuolaa
1 muna
1 pss kuorimattomia manteleita

Ripottele kuivahiiva hiukan yli kädenlämpöiseen veteen ja anna hiivan heräillä noin 5-10 minuutin ajan, minkä jälkeen lisää siihen vihreää elintarvikeväriä. Sekoita keskenään vehnäjauho, suola sekä parmesaaniraaste ja kaada seos taikinakulhon pohjalle. Tee jauhojen keskelle kuoppa, kaada siihen vesi-hiivaseos ja sekoita hyvin. Jos vihreää väriä tarvitaan lisää, sekoita se oliiviöljyn joukkoon. Lisää taikinaan oliiviöljy sekä oregano ja alusta taikina hyvin, koneella noin 10 minuuttia, käsin hiukan kauemmin. Jätä taikina kohoamaan lämpimään paikkaan liinan alle noin tunniksi.

Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi, tasaiseksi levyksi, leikkaa siitä kapeita, keskenään samankokoisia suikaleita ja nämä vielä puoliksi. Muotoile suikaleet sormen kokoisiksi pötkylöiksi ja asettele leivinpaperin päälle uunipellille. Painele haarukalla rypyt nivelten kohdalle ja levitä päähän hiukan vatkattua kananmunaa, johon painat tiukkaan mantelit kynsiksi. Anna grissinien kohota pellillä vielä noin 15 minuuttia. Sivele pötkylöiden päälle hiukan oliiviöljyä ja ripottele päälle vielä ihan hitunen suolaa. Paista 200 asteessa noin 15 - 20 minuuttia kunnes vihreät ”sormet” ovat rapeita. Jäähdytä grissinit ritilällä. Jos ”kynnet” ovat paistettaessa irronneet, sivele heti hiukan lisää vatkattua munaa sormen päähän ja paina kynsi takaisin. Kun sekä sormi että manteli ovat kumpikin kuumia, ”liima” kovettuu nopeasti ja kynsi pysyy paikallaan.


Addams family Halloween dinner?

Noidan käsi lautasella
(neljälle)

300-400 g hyvää tartarjauhelihaa
suolaa
mustapippuria myllystä
6 tippaa tabascoa (sitä ihan tavallista)
2 rkl hienoksi leikattua sipulia
2 rkl kapriksia
2 rkl hienoksi leikattua punajuurta
2 rkl hienoksi leikattua suolakurkkua
20 vihreää noidansormigrissiniä
4 munankeltuaista

Mausta tartarjauheliha suolalla (noin 1,2% jauhelihan määrästä), mustapippurilla (näppituntumalla sopivasti) sekä tabascolla ja sekoita hyvin. Lisää sipuli, kaprikset, punajuuri sekä suolakurkku ja sekoita ne massaan huolella. Muodosta jauhelihamassasta neljä pihviä, laita ne lautasille ja asettele jokaiseen pihviin viisi sormea. Tee pieni kuoppa keskelle jauhelihapihviä ja valuta siihen munankeltuainen. Viimeistele annos iskemällä keltuaiseen haarukka pystyyn. Tavallisen ruokaveitsen sijasta lautaselle voi kattaa puukon. Wuuaaahhhahhaahhaaaaa…

Pääruoka huomenna, jälkkäriä ylihuomenna, kannattaa odottaa.

Happy Halloween!