lauantai 16. kesäkuuta 2018

Raparperimajoneesi ja uunipaahdetut uudet perunat



Raparperikausi on parhaimmillaan ja kotimaiset uudet perunat ovat kohtapuoliin tuloillaan. Tai siis, ne kotimaiset varhaisperunat, joiden hinta alkaa olla sen verran siedettävissä lukemissa että niitä raaskii ostaa muutaman. Jos et vielä löydä sellaisia, jotkut ulkomaiset lajikkeet kuten italialainen ”Mamma Mia” ovat ihan hyviä paahdettaviksi. Älä kuitenkaan osta ruotsalaista. Olen parina vuonna erehtynyt sellaisia ostamaan ja todennut, että sieltä myydään Suomeen pelkkää vetistä rehuperunaa m.o.t. 

Uunipaahdetuista pikkuperunoista ja dippikastikkeena käytetystä raparperimajoneesista tuli ihana iltapala ja kumpaakin jäi vielä huomiseenkin ruokaan.


Raparperimajoneesi

1 kananmuna
1 korkillinen valkoviinietikkaa
1 rkl dijon sinappia
suolaa ja mustapippuria myllystä
2 dl rypsiöljyä
120 g makeuttamatonta raparperisosetta
1 rkl sokeria

Riko kananmuna kapeaan, korkeaan kulhoon. Lisää valkoviinietikka, sinappi, hiukan suolaa ja mustapippuria sekä rypsiöljy. Paina sauvasekoitin astian pohjalle ja käynnistä se. Nosta sauvasekoitinta hitaasti ylöspäin ja huomaat, miten noin puolessa minuutissa ainekset sekoittuvat täydelliseksi majoneesiksi. 

Sekoita sokeri raparperisoseen joukkoon ja sose edelleen majoneesiin. Laita majo jääkaappiin odottamaan käyttöä.

Kuvassa majoneesi näyttää harmaanpilkulliselta. Se johtuu siitä, että maustoin sitä lopuksi teelusikallisella sitruunantuhkaa. Ei välttämätön raaka-aine, mutta sopi kivasti niin raparperin kuin paahdetun perunankin makumaailmaan.


Uunipaahdetut uudet perunat

pieniä varhaisperunoita
oliiviöljyä
karkeaa merisuolaa

Pese perunat ja kuivaa ne. Laita muovipussiin pari lusikallista öljyä sekä perunat ja ravistele pussia sen verran että kaikki perunat on öljytty. Kaada perunat uunivuokaan ja ripottele päälle hiukan merisuolaa. Laita vuoka uuniin 220 asteeseen ja kypsennä perunoita noin 30-45 minuuttia riippuen vähän perunoiden koosta. Kääntele perunoita 15 minuutin välein että kypsyvät tasaisemmin. Perunat ovat valmiit kun haarukka uppoaa niihin helposti.


Ei kommentteja: