TÄSTÄ VOIT HAKEA RESEPTEJÄ AIHEPIIREITTÄIN

maanantai 31. lokakuuta 2022

Paella (ish...) ihan tavallisena arkipäivänä


Jos keitettyä riisiä ja herne-maissi-paprikasekoitusta väitetään risotoksi, marinoitu punajuuri nimetään kylmäsavuporoksi tai kukkakaalista, keittokinkusta ja kermasta valmistettua ruokaa kutsutaan carbonaraksi – tai edes sen tapaiseksi – niin tämä tekele on paella. Takuuvarmasti. Tai ainakin paella-ish niillä aineksilla mitä sillä hetkellä keittiössä oli käsillä.

Kun italialaisen risoton kuuluu olla pehmeän valuvaa, miltei velliä, paellan tulisi olla erittäin kuivaa. Paellaan oleellisesti kuuluvaa rapeaa socarratia en osaa (vielä) tehdä, enkä edes yrittänyt, vaikka sellainen oli muodostua tähän ihan vahingossa. Pelkäsin kuitenkin riisin kärähtävän, joten sekoittelin pannulla olevaa seosta. Tämä oli ihan arkiruokaa ilman sen suurempia suorituspaineita. Jonain päivänä kuitenkin vielä opettelen, miten oikeaoppinen socarrat tehdään.

Ainakin yksi suomalainen kokki on menestynyt paellan valmistuksessa ihan kansainvälisestikin. Syyskuussa Espanjan Valenciassa käytiin paellanvalmistuskilpailu ei-espanjalaisten huippukokkien kesken ja kymmenen kansainvälisen finalistin joukosta suomalainen Jani Paasikoski sijoittui kovassa kisassa kolmanneksi. Onnittelut! Lisää kilpailusta täällä.

Tavallinen suomalainen arkipäivän paella valmistuu näin:

 

Paella talon tapaan

(kahdelle)
 
hyppysellinen sahramin heteitä
tilkka kuumaa vettä
1 – 2   kypsää broilerinkoipea
1  valkosipulinkynsi
2 rkl  oliiviöljyä
1 tl  savupaprikajauhetta
3 rkl  tomaattipyreetä
2 dl  risottoriisiä
1 dl  valkoviiniä
0,5 tl  suolaa
200 g  tölkki paseerattua tomaattia
10 dl  kanalientä
250 g  pakkaus pakasteäyriäisiä
1 dl  pakasteherneitä
 

 

Liuota sahramirihmat kuumaan veteen vähintään puoli tuntia ennen ruoanlaiton aloittamista, mielellään jopa edellisenä iltana. (Jos käytettävissä ei ole sahramia ja silti haluat paellaan keltaisen sävyn, käytä sahramin tilalla kurkumaa vaikka se onkin ihan eri makuista.) Perkaa broilerinkoivet ja paloittele lihat suupalan kokoisiksi. Kuori valkosipulinkynsi ja paloittele se ihan pieniksi muruiksi.

Kuumenna laakealla paistinpannulla oliiviöljy ja lisää valkosipuli sekä savupaprikajauhe. Sekoittele hetki. Lisää tomaattipyree sekä riisit ja sekoita ne kuumalla pannulla. Possauta sitten valkoviini riisin joukkoon ja anna kiehahtaa kuiviin. Lisää paseerattu tomaatti, suola, sahrami sekä puolet kanaliemestä ja keitä seosta kokoon. Kun neste pannulla alkaa kuivahtaa, lisää loput kanaliemestä ja maista riisin kypsyysastetta. Kun riisi alkaa olla sopivan kypsää, lisää kananpalat sekä jäiset äyriäiset ja sekoittele kunnes riisi on sopivasti kuivahtanut ja äyriäiset lämmenneet. Lopuksi ripottele herneet paellan pinnalle ja anna niiden lämmetä sekoittamatta. Anna paellan vetäytyä muutamia minuutteja ennen tarjoilua.

 

perjantai 28. lokakuuta 2022

HA HA Halloween


Halloweenleivonta jatkuu. Löysin leivontalaatikosta pari vuotta sitten ostamani halloween –muffinivuoat hämähäkkikoristeineen ja täytyyhän nekin käyttää nyt kun on sopiva ajankohta. Mitä niitä turhaan säilömään leivontalaatikossa.  Muffinivuoan ja minidonitsipellin avulla syntyivät minttusuklaan makuiset Halloweenleivokset. Vaikka resepti on pitkä ja vaikuttaa kovin monimutkaiselta, ei se oikeasti ole. Tässähän on vain yhdisteltynä Pätkis-muffineja, piparmintun makuisia minidonitseja ja tuorejuustokuorrute. Ei sen kummallisempaa. 



 

Minttusuklaiset Halloweenleivokset

24 kpl

Pätkis-suklaamuffinit

5 dl               vehnäjauhoa

3 tl                leivinjauhetta
3 rkl              tummaa kaakaojauhetta (Van Houten)
3 dl                sokeria
1/4 tl             suolaa
160 g             voisulaa
0,5 dl             ruokaöljyä
100 g             creme fraichea
1,5 dl             maitoa
4                    munaa (koko M)
11 kpl            (noin 200 g)  Pätkis patukoita

 

Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Rouhi Pätkis patukat vajaan puolen sentin muruiksi. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Siivilöi isoon kulhoon kaikki kuivat ainekset ja sekoita huolella. Sekoita toisessa kulhossa creme fraiche, kananmunat sekä jäähtynyt voisula. Yhdistä ainekset ja sekoita nuolijalla vain sen verran että kaikki on kunnolla sekoittunut. Älä vatkaa. Lisää lopuksi minttusuklaarouhe ja kääntele se varovasti taikinan joukkoon.
 


Koska tästä tulee 24 muffinia, taikina täytyy paistaa kahdessa erässä. Asettele paperivuoat muffinivuoan koloihin ja nostele jokaiseen paperivuokaan jäätelökauhallisen verran taikinaa. Kypsennä muffinit uunin keskitasolla 175 asteessa noin 25 minuuttia. Jäähdytä hetken aikaa ennen kuin otat muffinit ulos vuoasta ja laita sinne uudet paperivuoat. Mittaa ja paista loput taikinasta samalla tavalla. Jäähdytä muffinit huoneenlämpöisiksi.

 


 

Piparminttu-minidonitsit

2,25 dl           vehnäjauhoa

1 dl                sokeria
1 tl                 leivinjauhetta
ripaus suolaa
50 g               creme fraichea
5 rkl              maitoa
1                    muna (koko M)
1 rkl              ruokaöljyä
piparminttuaromia
vihreää elintarvikeväriä

 

Laita uuni lämpiämään 210 asteeseen. Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Siivilöi yhteen kulhoon kaikki kuivat ainekset ja sekoita toisessa astiassa creme fraiche, muna sekä voisula. Lisää nesteiden joukkoon lisäksi hiukan minttuaromia sekä vihreää elintarvikeväriä. Yhdistä ainekset ja sekoita sen verran että seos on tasaista. 

Voitele ohuelti minidonitsivuoan kolot (käytä vuokasprayta jos sinulla sellaista on). Pursota minidonitsivuokaan jokaiseen koloon noin 1,5 - 2 teelusikallista taikinaa ja lopuksi napauta peltiä pöytään sen verran että taikina leviää tasaisesti. Kypsennä minidonitseja uunin keskitasolla noin 5 - 6 minuuttia. Donitsi on valmis kun sen pinta joustaa painalluksesta. Jäähdytä valmiit minidonitsit ritilällä ja paista koko taikina samalla tavalla.

 


Lisäksi:

(munanvalkuaista ja tomusokeria)
sokerisilmiä
ruskeaa strösseliä

Tee melko paksu pikeeri (”liima”) munanvalkuaisesta ja tomusokerista. Dippaa minidonitsien tasaisempi osa pikeeriin ja kasta sitten ruskeassa strösselissä. Tästä tulee vihreiden otusten ”hiukset”. Nosta strösselöity minidonitsi työlaudalle ”tukka” alaspäin. Pursota sitten pienet ”liimatipat” pikeeristä minidonitsien pulleammalle puolelle ja liimaa näihin silmät. Jätä otukset kovettumaan yön yli jotta koristeet kiinnittyisivät kunnolla paikalleen.

 


Kuorrute ja leivosten kokoaminen:

80 g               valkosuklaata
50 g               kuohukermaa
piparminttuaromia
300 g             tuorejuustoa (Philadelphia)
80 g               pehmeää voita
3 dl                tomusokeria
punaista hilloa
 


Rouhi suklaa ja laita se kulhoon. Kuumenna kerma, kaada suklaan päälle ja sekoita kunnes suklaa on sulanut. Mausta piparminttuaromilla ja jäähdytä seos. Vatkaa tuorejuusto notkeaksi, lisää valkosuklaaseos sekä pehmeä voi ja vatkaa hyvin. Lisää tomusokeria koko ajan sekoittaen kunnes kuorrute kiinteytyy pursotukseen sopivaksi. Ota pieni osa kuorrutteesta erilleen ja värjää se punaiseksi hillolla.

Pursota muffinien päälle tasainen, ohuehko kerros vaaleaa tuorejuustokuorrutetta, asenna minidonitsi muffinin päälle ”hämähäkkihammastikun” avulla ja viimeistele donitsi punaisella kuorrutteella. Ruisku on ostettu apteekista.

Säilytä leivoksia viileässä, jos ne eivät heti pääse syötäviksi.