keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Chaîne des Rôtisseurs SM-kokkikilpailu osa 2


Chaîne des Rôtisseurs, harrastajajäsenten SM-kokkikilpailu 2012  osa 2

Maaliskuun loppu läheni hurjaa vauhtia ja yhtäkkiä olimmekin jo Jyväskylässä. Aamulla pitäisi tilata taksi hotellin ovelle ja ajaa ruokamessutapahtumaan Paviljongille työvälinekassin kanssa.

M tulee Paviljongille omia aikojaan kunhan ensin on saanut hoidetuksi koirujen aamutoimet ja ruokailut. Söpö ja Höpö ovat tottuneita reissaajia, joten ne jäävät ihan kiltisti hotellihuoneeseen nukkumaan vaikka siellä ei olisi ketään omaa väkeä paikalla. Täytyy vain muistaa laittaa oveen lappu jossa kerrotaan koirista, ettei siivooja pahaa aavistamatta pöllähdä sisään petaamaan sänkyä. Söpö, Höpö ja M jäivät siis nukkumaan kun minä lähdin vähän seitsemän jälkeen. Salainen aseeni aamupalaksi ja evääksi: muutama tölkki Starbucksin Doubleshot Espressoa.

Kilpailukutsussa kerrottiin, että tutustuminen kilpailukeittiöihin on Electroluxin edustajan ja avustavan assistentin kanssa 08.00 ja kilpailijanumeron arvonta klo. 08.20. Minulle osui numero 3, joten aloitin assarin kanssa työt 8.30 kun näyttelyhallissa ei ollut vielä juuri ketään muuta kuin kilpailuorganisaation väki ja muutama ruokamessujen näytteilleasettaja.

Laatimani työjärjestys oli juuri sellainen kuin pitikin, mutta aikataulu ei sitten ollut sinne päinkään. Minulle kävi aivan kuten odottaa saattoi. Harrastajana olin arvioinut ehtimiseni pahasti yläkanttiin. Neljän tunnin aikatauluun kun sisältyi myös ruokien asetteleminen kauniisti lautasille, mikä vie yllättävän paljon aikaa. Oman mielenkiintonsa kilpailuun toi Electroluxin ammattilaisuuni. Kun kotiuunissa fileen kypsyminen kesti lähes 1,5 tuntia, kilpailu-uuni teki sen samassa lämpötilassa – yllätysyllätys – 25 minuutissa. Onneksi olin varustautunut kunnollisella, piippaavalla lihalämpömittarilla. Kuhafilee paistui kotona 19 minuuttia, kilpailussa se oli valmis 10 minuutissa. Keksejä paistaessani jouduin koko ajan kurkistelemaan uuniin jotta en polttaisi niitä. Lohdutukseksi ajattelin, että muilla kilpailijoilla on ihan samat ongelmat…


Olin niin keskittynyt tekemiseeni etten edes huomannut, miten näyttelyhalli alkoi täyttyä yleisöstä. Siinä minä vain hääräilin ja yritin saada kaiken valmiiksi pleittausta varten kunnes kännykän hälytin piippasi: 10 minuuttia alkuruoan tarjoiluun. Mitä? Nyt jo? Ei kello vielä voi olla kaksitoista! Vaan olihan se. Loppuaika menikin sitten lautasia täyttäessä. Alkuruoka lähti tuomaristolle klo 12.10, pääruoka klo 12.20 ja jälkiruoka klo 12.30. Ihan kaikkea en saanut valmistumaan ajoissa, mutta toivoin maun olevan ratkaiseva tekijä. Tuomaristohan ei tiennyt mitä kukin aikoo valmistaa annetuista raaka-aineista eikä näin ollen myöskään onneksi tiennyt, miltä annoksen kuuluisi näyttää.
Alkuruoasta piti tulla tällainen
mutta tältä se lopulta näytti...

En ehtinyt höyryttää alkuruoan porkkanakukkia ja vasta jälkeenpäin hoksasin niiden olleen niin ohuita että ne olisi ihan hyvin voinut asetella lautaselle myös raakoina. Kuharullan ympäriltä unohtuivat koristeelliset punamangoldin lehdet ja se muikunmäti, joka piti ripotella koristeeksi kalan päälle, oli edelleen jääkaapissa. Kastikkeesta tuli kuitenkin täydellistä niin maultaan kuin rakenteeltaankin, vaikka se ei näyttänytkään yhtään miltään valkoisella lautasella.
Pääruoan oli tarkoitus näyttää tältä
mutta lautaselle ehti vain "riisuttu" versio...

Sen verran kiire tuossa tuli että pääruoan esteettisyys jäi pakostakin vähemmälle. Pääasia oli että sain lautaselle kaiken mitä sinne kuului. Siis kaiken paitsi kastikkeen, joka oli määritelty annoksen pakolliseksi elementiksi. Harmillista. Siitä putoaa pisteet... Se vaan ei ehtinyt valmiiksi ja päätin että mieluummin ilman kastiketta kuin keskeneräisen kastikkeen kanssa. Mutta lihan kypsyys oli juuri niin rosee kuin pitikin ja timjamin aromaattinen tuoksu leijaili kauas.
Jälkiruoka näytti suunnitelmassa tosi elegantilta,
lautasella ei ihan niinkään...

Olisin saanut pursotetuksi jälkiruokalautaselle kauniit kastikeraidat, jos olisin ehtinyt valuttaa kastikkeen kaatopulloon. Mutta kun en ehtinyt. Lusikalla annosteltaessa kastike valuu vähän miten sattuu. Lisäksi olin kaikessa kiireessä kipannut pannacotat lautasille ensimmäiseksi, vaikka kastike piti annostella sitä ennen, joten alkuperäinen suunnitelma oli senkin takia mahdoton toteuttaa. Omena-aurajuustopannacotta oli kuitenkin hyytynyt hyvin ja pysyi kasassa vielä lautaselle kipatessa. Puolukkamousse jäi ajanpuutteen takia kokonaan tekemättä, mutta onneksi sen puuttuminen ei haitannut.

Puuuhhh... Olipa se aikamoinen kokemus. Itse asiassa aika kiva kokemus, koskapa kotona joutuu itse siivoamaan jälkensä. Kilpailussa sen teki assari :)


Siinä sitten arvovaltainen raati vakavan näköisenä maisteli ruokiamme, keskusteli, katseli, haisteli ja maisteli. Ja keskusteli. Ja keskusteli. Tulokset julkistettaisiin iltapäivällä kahdelta, joten niitä odotellessa jäi hyvää aikaa käydä rupattelemassa M:n kanssa kilpailun tunnelmista ja käydä ihmettelemässä, mitä kilpakumppanit olivat saaneet aikaan. Kakkoskeittiössä oli valmistunut aivan ihanaa omppupiirakkaa (sain maistaa) ja neloskeittiön kuhamadeleinet olivat tosi upeita (sain reseptin). Muillakin oli todella herkullisen näköisiä annoksia. Ruokien ulkonäön perusteella oli mahdotonta veikata voittajaa. Pisteet laskettaisiin annosten ulkonäön, maun ja keittiötyöskentelyn perusteella.

Kun tulosten julkistamisen aika tuli, Jyväskylän voutineuvoston Conseiller Culinaire Commandeur Martti Lehtinen astui lavalle ja ilmoitti, että kilpailussa jaetaan ensimmäinen ja toinen palkinto, loput neljä kilpailijaa jakavat kolmannen sijan.
...Noniin, mä olen kolmas.
Pisteet olivat jakautuneet niin, että ero ensimmäisen ja toisen välillä oli vain kolme pistettä eikä piste-eroa seuraaviinkaan kuulemma ollut kovin paljoa. Kiitosten ja kehumisten jälkeen Lehtinen julkisti toiseksi sijoittuneen.
...Noniin, mä olen kolmas.
Ja Suomenmestari on - keittiö numero kolme!  Kun kuulin oman nimeni mainittavan, ainoa mitä kykenin sanomaan oli "oho!"... Niin epätodelliselta se tuntui.
...Noniin, mä olen kol... Suomenmestari? Mä olen Suomenmestari... Mä olen Suomenmestari!!!


Hieno viikonloppu, tiukka kisa, mukavat kilpakumppanit ja upeat palkinnot. Martti Lehtinen oli tehnyt valtavan työn hoitaessaan kaikki tämän kilpailun järjestelyt. Olimme varanneet hotellihuoneen vielä yhdeksi yöksi ja illalla nautimme mahtavan hyvän aterian ravintola Pöllöwaarissa. Söpö ja Höpökin saivat palkinnon päivän odottelusta hotellihuoneessa, kun pakkasin paistamani ulkofileen jämät folioon ja tarjoilin ne koirille ilta-aterian yhteydessä.

Nyt, ihan oikeasti, ihan varmasti en, mä en osallistu enää yhteenkään resepti- tai kokkikilpailuun. Tämä kruunasi  kaiken :D

Ei kommentteja: